Teini-ikäisenä sitä kuvitteli, että kun on opiskellut yhden ammatin niin elämä on valmis ja sillä sitten mennään loppuun asti. Voi kuinka väärässä sitä voikaan olla. Nythän minulla on siis jo kolme erilaista tutkintoa ja lisäksi yhdet perusopinnot käytynä. Eikä siinä vielä kaikki. Kävikin nimittäin niin että olen taas palannut koulunpenkille opiskeluhommiin. Viikonloppuna aloitin Suomen kansallispukukeskuksen järjestämän kaksivuotisen koulutuksen kansallispukujen valmistuksesta.

Perinteisistä käsityömenetelmistä ja kansallispuvuista olen ollut kiinnostunut jo ainakin parikymmentä vuotta. Vuonna 2004 sain perinnöksi mummuni Kaukolan kansallispuvun, jota olen siitä lähtien käyttänyt säännöllisen epäsäännöllisesti, pääasiassa puvun paitaa ja rintakorua arkisten asujen osana, ns. Tuuna-mun-perinne-tyyppisesti.

Vuonna 2011 löysin lehtipisteestä neljä kertaa vuodessa ilmestyneen Virolaisen Käsityö-lehden jossa oli upealla tavalla käytetty modernissa vaatteessa inspiraationa perinteisiä käsityömenetelmiä ja yksityiskohtia. Pitkä valkoinen villakankainen takki upeilla käsintehdyillä yksityiskohdilla hurmasi minut. Takkia en koskaan itselleni tehnyt, mutta se jäi lähtemättömästi mieleeni ja on vaikuttanut voimakkaasti estetiikantajuuni. Jokaisesta numerosta löytyi malleja joissa oli tavalla tai toisella käytetty perinteisiä käsityötekniikoita tai otettu inspiraatiota niiden pohjalta. Valitettavasti lehteä ei enää julkaista.

Myöhemmin ostin itselleni keskeneräisen Mäntsälän kansallispuvun, jota olen vähitellen tehnyt valmiiksi. Sittemmin olen myös aloittanut unelmien puvun, Lopen kansallispuvun valmistuksen. Myssy on valmis, seuraavaksi ehkä kaavojen hankintaan. Lisäksi työlistalla on keskeneräisen Valkealan puvun ompelu. Äitini on aloitellut sitä projektia jo ehkä vuosikymmen tai pari sitten ja minä olen päättänyt saattaa sen loppuun.

Tavoitteeni kansallispukukurssilta on saada riittävästi lisää tietoa ja ammattitaitoa, jotta voin ohjata kansallispuku-kursseja kansalaisopistossa ja/tai yrittäjänä. Niitä on minulta toivottu, mutta en ole kokenut omaavani riittävästi ammattitaitoa niiden erityispiirteet silmälläpitäen. Lisäksi paikallisen Tyrvään puvun tarkistusprojekti on aloitettu, joten toivon tulevaisuudessa voivani ottaa erityisesti sen puvun kurssit ohjaukseeni. Nykyisen Sastamalan alueellehan mahtuu useampi kansallispuku: Tyrvään lisäksi Mouhijärvi, Kiikka ja Kiikoinen, sekä Keikyän kyläpuku, joka ei ole virallinen kansallispuku. Lisäksi lähimaastosta löytyvät Kokemäen, Huittisten, Punkalaitumen ja Lavian kansallispuvut. Ja vielä hiukan isommalla haarukalla Hämeenkyrö, Viljakkala, Kankaanpää, Vampula, Säkylä, Urjala, Suur-Vesilahti, Suur-Ulvila ja Ikaalinen. Lähimaastossa on siis paljon erilaisia vaihtoehtoja. Ja kun nykyisin voi valita puvun vaikka lempiväriensä mukaan karjalaisista, länsisuomalaisista tai ruotsinkielisten pitäjien puvuista niin valinnanvaraa riittää. Olisi huikeaa saada ohjata kurssia jossa olisi valmistumassa monta erilaista pukua. Minusta on siis tulevaisuudessa tulossa kansallispukujen ammattilainen. Tarkoituksena ei kuitenkaan ole varsinaisesti valmistaa pukuja, vaan ohjata ihmisiä itse valmistamaan niitä. Käsillä tekeminen parantaa omavaraisuutta, luo yhteenkuuluvuutta, nostaa käsitöiden arvostusta ja pitää yllä perinnetaitoja.

As a teenager, I imagined that once I had graduated for one profession, my life would be set and I would stick with it until the end. How wrong I was. Now I have three different degrees and have also completed basic studies on fourth field of profession. And that’s not all. As it happens, I’ve gone back to school to study again. Over the weekend, I started a two-year course in national costume making, organized by the Finnish National Costume Center.

I have been interested in traditional handicraft methods and national costumes for at least twenty years. In 2004, I inherited my grandmother’s Kaukola region costume, which I have worn regularly and irregularly ever since, mainly the shirt and brooch as part of my everyday outfits, in a “Tuuna-mun-perinne” (“Pimp my tradition”) kind of way.

In 2011, I found Estonian magazine called Käsityö (=Handicrafts) at a newsstand. It was published four times a year and featured traditional handicraft methods and details used in a wonderful way to inspire modern clothing. I was captivated by a long white wool coat with stunning handmade details. I never made the coat for myself, but it stuck in my mind and has had a strong influence on my sense of aesthetics. Each issue featured designs that used traditional craft techniques in one way or another or were inspired by them. Unfortunately, the magazine is no longer published.

Later, I bought myself an unfinished Mäntsälä region costume, which I have gradually been completing. Since then, I have also started making the costume of my dreams, the Loppi region. The headdress is finished, so next I will probably purchase the patterns. In addition, sewing the unfinished Valkeala costume is on my to-do list. My mother started that project a decade or two ago, and I have decided to finish it.

My goal for the national costume course is to gain enough knowledge and professional skills to be able to teach national costume courses at adult education centers and/or as an entrepreneur. I have been asked to do so, but I do not feel yet that I have sufficient professional skills considering the special characteristics of these costumes. In addition, a project to review the local Tyrvää costume has been launched, so I hope to be able to teach courses on that costume in particular in the future. The current Sastamala region has several national costumes: in addition to Tyrvää, there are Mouhijärvi, Kiikka, and Kiikoinen, as well as the Keikyä village costume, which is not an official national costume, even though similar style. In addition, the national costumes of Kokemäki, Huittinen, Punkalaidun, and Lavia can be found in the surrounding area. And if we broaden our search a little, we can also find Hämeenkyrö, Viljakkala, Kankaanpää, Vampula, Säkylä, Urjala, Suur-Vesilahti, Suur-Ulvila, and Ikaalinen. So there are many different options just in the surrounding area, not to mention the rest of the Finland. And nowadays, you can choose a costume even based on your favorite colors from the Karelian, Western Finnish area or Swedish-speaking parishes, so there is plenty of choice. It would be amazing to teach a course where many different costumes would be made. So, I will become a professional in national costumes in the future. However, the aim is not to actually make costumes, but to teach people how to make them themselves. Working with your hands improves self-sufficiency, creates a sense of community, raises the appreciation of handicrafts, and preserves traditional skills.